Muuttohaukka

RM-rakennus rakentaa Haukkamäkeen

MUUTTOHAUKKA

 

YLEISTÄ:

Rakennuspaikka sijaitsee Jyväskylän pohjoisella alueella Palokassa rauhallisella Haukkamäen asuntoalueella, noin viiden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.
Yhtiön muodostaa omalle tontille rakennettava, kahdeksan asunnon rivitalo varastoineen ja autokatoksineen.

Terasseille asennetaan seinälle kääntyvät vaatteiden tuuletustelineet. Asuntojen irtaimistovarastot rakennetaan erilliseen varastorakennukseen. Irtaimistovarastot varustetaan hyllyin ja vaatetangoin.

Katoksellisia autopaikkoja varataan yksi jokaista asuntoa kohden.

Mihin voin vaikuttaa?

Periaatteessa kaikki se, mikä ei näy ulospäin tai kuulu talotekniikkaan, on muutettavissa. Voit valita kotiisi haluamasi värit ja pintamateriaalit tai siirrättää (muun kuin kantavan) seinän paikkaa. Asunnoissa on takkavaraus, joten voit valita asuntoosi tulisijan tai jättää sen hankkimisen myöhemmäksi. Valinnoillasi voit myös vaikuttaa asuntosi hankintahintaan ja jälleenmyyntiarvoon: tekemällä edullisia valintoja saat kodin pienemmällä rahalla, ja tekemällä arvokkaampia ja kestävämpiä valintoja nostat asunnon tulevaa arvoa.

Seuraava rakentamistapaselostus on alustava ja perustuu aloittamisajankohdan suunnitelmiin. Mitä aikaisemmin varaat asuntosi, sitä enemmän voit vaikuttaa siihen, millainen kodistasi tulee.

PINTAMATERIAALIT:

Asuinhuoneiden katot ovat mdf-panelia. Tuulikaapin lattioissa keraaminen laatta, muissa asuintilojen lattioissa parketti, seinät pääosin tapetoituja.
Saunaosaston katot ja seinät ovat paneloituja, kylpyhuoneen ja wc-tilojen lattioissa keraaminen laatta, kylpyhuoneissa seinät kauttaaltaan laatoitetut, wc-tilojen seinät laatoitetaan 1,2 metrin korkeuteen saakka. Keittiön kalustevälit laatoitetut.

 

KALUSTEET, VARUSTEET JA LAITTEET:

Kiintokalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita. Kalusteiden ovet tehdasvalmisteisia mdf- pintaisia ovia. Työpöytätasot taivereunaista korkeapainelaminaattia. Upotettavat tasoaltaat ruostumatonta terästä. Tasoliesi 4-levyinen, 60 cm leveä, erillisuuni, liesikaapu, astianpesukone ja mikroaaltouunivaraus. Kylmäkalusteina kolmioissa jää-/viileäkaappi sekä pakastin. Kaksiossa jää- /pakastekaappi sekä tilavaraus toiselle kylmäkalusteelle.

Kylpyhuoneissa valaisinpeilikaappi, allaskaappi, pyykkikaappi, pyyhekoukustot, wc-paperiteline, suihkuseinäke sekä tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle. WC-tiloissa valaisinpeilikaappi, allaskaappi, pyyhekoukustot ja wc-paperiteline.
Saunan kiukaana sähkökiuas. Lauteet lämpökäsiteltyä haapaa.

Takkavaraus.

 

IKKUNAT JA OVET:

Asuntojen ikkunat ovat 3-kertaisia sisään aukeavia tehdasmaalattuja ikkunoita. Asuntojen ulko-ovet ovat hdf- pintaisia alumiinilevyin vahvistettuja lasiaukollisia ulko-ovia.
Väliovet ovat tehdasmaalattuja valkoisia kolmipeilisiä peiliovia.
Saunan ovet ovat kokolasisia ovia.

RUNKO:

Rakennusten perustukset ovat harkkoa, lattiat paikalla valetut.
Ulkoseinät ovat puu- tai tiiliverhottuja puurakenteisia seiniä, lämmöneristys mineraalivillalla. Seinien sisäpuolinen levytys kipsilevyllä.
Huoneistojen väliset seinät ovat 180 mm betonia, muut väliseinät kevyitä kipsilevyseiniä. Vesikaton kantavana rakenteena tehdasvalmisteiset naulalevyristikot.
Lämmöneristys puhallusvillalla, vesikatemateriaalina muovipinnoitettu pelti Ruukki Classic.

 

LVI-TYÖT:

Asuntojen lattialämmitys toimii sähköllä.
Saniteettikalusteet valkoisia valmistajan vakiomalliston mukaisia posliinikalusteita. Sekoittajat yksiotesekoittajia.
Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto.
Huoneistokohtainen käyttöveden mittaus.

 

SÄHKÖTYÖT:

Pistorasiat ja kytkimet valmistajan vakiomallistosta sähkösuunnitelman mukaisesti. Asunnoissa huoneistokohtainen sähkönkulutuksen mittaus.
Valaisimet pesu- ja saunatiloihin, sekä keittiön kalusteväleihin sähkösuunnitelman mukaisesti. Kaikissa asuinhuoneessa yksi antenni- ja puhelinpiste, olohuoneissa kaksi antennipistettä.

 

ULKOALUEET JA -VARUSTEET:

Ulkoalueiden liikenneväylät murskesorapintaisia. Asuinhuoneistoihin liittyvät ulko-oleskelualueet tai –terassit toteutetaan puurakenteisina. Asemapiirroksessa osoitetuilla alueilla betonilaatoitus. Pihavarusteet ja –kalusteet valmistajan vakiomalliston mukaisia kalusteita, sijoitus asemapiirroksen mukaisesti.